Enemminkin päinvastoin, oloni ei tunnu ollenkaan ikäni edellyttämältä. Edelleen tekee mieli hyppiä trampoliinilla aina tilaisuuden tullen, pelata tietokonepelejä, ottaa vauhtia ja liukua läpi kaupan ostoskärryillä ja monta muuta ei niin aikuismaiseksi miellettyä puuhaa.

Keskustelin aiheesta ystäväni kanssa, hän sanoi että tuohan on juuri sitä ikäkriisiä. Yritetään epätoivoisesti käyttäytyä kuin nuorempana. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin totesi, että se toki edellyttäisi tapauksessani sitä, että olisi edes joskus käyttäytynyt aikuismaisesti.

Eli ei kriisejä. Koska nykymeno tuntuu hyvältä, niin jatketaan samaan malliin.

Paljon onnea miulle

Reilun vuoden tauko kirjoittamisessa, syitä tähän on monia, lähinnä se että on ollut liian kiirettä. Vapaa-aikana ei koneen ääressä tekemisiensä raportointi olisi voinut vähemmän kiinnostaa.

Nyt kun on taas koittanut ”normaali” taikurin arki, aloin miettimään josko jatkaisi taas blogin pitämistä? Tässä kohtaa aloin miettimään blogin pitämisen motiiveita, miksi ihmiset ylipäätänsäkkään haluavat pitää blogia? Mikä niitä riivaa, että pitää omia yksityisiä asioita tuoda toisten luettavaksi ja kuka niitä haluaa lukea?

Kartoitin hieman omia motiivejani tähän touhuun. Tässä niistä listaa:

1. Jos blogi on elävä ja kävijöitä riittää, tämä todennäköisesti parantaa myös nettisivujeni google listautumista. Klikkaappa linkkiä :D
2. Olen todistettavasti saanut tätä kautta ainakin yhden keikan. En tosin koskaan ole ajatellut blogiani markkinointina, olisin enemmänkin tyytyväinen jos asiakkaani eivät lukisi tätä. Ei heidän tarvitse tietää, milloin on taikuri väsynyt ja mikä ”todella hyvä show” onkin esiintyjän itsensä mielestä vain ”perus veto”. No sama se mistä niitä keikkoja tulee, kunhan tulee.
3. Ystävät voivat käydä täältä kurkkaamassa ammatilliset kuulumiset ja viimeisimmät liikkeeni, kun en muuten saa yhteyttä pidettyä.
4. Nämä kirjoitukset toimivat myöhemmin hyvänä pohjana elämänkerralle.
5. tähän en keksinyt enää mitään oikeasti merkittävää syytä, olisi ehkä pitänyt kiteyttää kaikki kolmeen kohtaan, se on trendikästä.

Eli tässä keskeisimpiä syitä paluuseeni. Olisi myös väärin väittää, etteikö oma pikku sisäinen narsisti ja sosiaalinen itsensä paljastaja myös ajaisi tähän hommaan.

Seuraavissa postauksissa kerron mm. syitä miksi en ole kirjoittanut, raportti laivaesiintymisistä ja myöskin työuupumusta tullaan käsittelemään.

Janne

Viime viikko on mennyt lähestulkoon kokonaan teatteritreeneissä. Sen verran olen ehtinyt esiintymään, että torstain kenraaliharjoituksista syöksyin suoraan esittämään stand up:ia Lappeenrantaan. Vedin ensimmäistä kertaa viidentoista minuutin setin, se meni hienosti ja klubin järjestäjä Panu kehui kovasti, nyt on kuulemma lavaliikehdintä ja roolihahmo kohdallaan.

Tänään on siis Kesäyön unelman ensi-ilta. Odotan innolla lavalle pääsyä, tähän asti kokemus on ollut erittäin positiivinen. Olen kehittynyt esiintyjänä, oppinut uutta ohjaamisesta seuratessani Samin toimintaa ja oppinut esiintymään ryhmässä.

Tuo viimeinen kohta saattaa kuulostaa hieman erikoiselta, mutta kun esiintyy aina yksin ja on itse koko huomion keskipisteenä, vaatii vuoropuheluun totuttelu aikansa.

Laivalla alkoi rutiini löytyä jo viimeisten lähtöjen kohdalla, keilarutiini meni ilman pudotuksia ja muutkin numerot toimivat kuten piti. Toukokuun loppuun ajoittui todellinen kevään sesonki. Ollessani laivalta vapaalla ohjasin sirkuksen kevätesityksen ja tein joitain keikkoja maissa. Huhti-toukokuu vierähti käytännössä ilman vapaapäiviä. Toukokuun lopulla laskeskelin että viimeisen kolmen viikon aikana olin tehnyt viisikymmentäkolme esitystä. Se on paljon se.

Lavaesiintymiset päättyivät 1. kesäkuuta, jonka jälkeen vietin viikon Turussa sirkusta opiskellen. tämän jälkeen jäin suuresti kaivatulle kesälomalle. Takki oli todella tyhjä ja olo oli sellainen että jos haluaa itsensä tappaa, niin eikö sen voisi tehdä vähemmälläkin vaivalla?

Kesäloma alkaa tepsiä pikkuhiljaa, heinäkuussa olen jo tehnyt joitain keikkojakin, koettaen kuitenkin pitää työmäärän minimissä ja keskittyä puutarhan hoitoon ja oman kehon kuntouttamiseen. Pää on jo kunnossa mutta kroppa ei ihan vielä.

Uusi ohjelmanumeroni jossa jonglööraan keilapalloa ja kahta sapelia yksipyöräisellä ajaessani, on yllättänyt fyysisyydellään. Käytän paikallaan ajaessani oikeaa jalkaani, joten kun tekee esityksen kaksi kertaa päivässä kahden kuukauden ajan, niin se alkaa näkyä ja tuntua. Selkä, jalkaterät, pohkeet, ranteet ja sormien nivelet kipeytyivät ja aamuisin olo oli kuin haudasta nousseella. Nyt kivutkin alkavat helpottaa, kiitos levon, hieronnan ja kevyen liikunnan.

Lauantaina alkavat Kouvolan taikapäivät, ohjelmassa on luentoja ulkomaisilta huipuilta, taikuri ystävien tapaamista ja viihdeohjelmien sm-kilpailut. Olen jälleen kilpailussa mukana, tavoitteeni oli parantaa viimekertaista tulosta (voittaa), mutta tällä erää se ei tunnu realistiselta tavoitteelta. En ole pystynyt treenaamaan kesällä niin paljon kuin olisi pitänyt, eikä tunnu siltä että olisin onnistunut kehittämään ohjelmaani riittävästi viimekertaiseen nähden.

Tällä kertaa lähden siis kisoihin Suomen huippu-urheilijoilta lainatulla lampaan asenteella: ”teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää”. Mielestäni realistinen tavoite on finaalipaikka kuuden parhaan joukkoon. Vaikka onkin typerää lähteä kilpailemaan tällä asenteella, en halua perua osallistumistani. Otetaan tämä vaikka treenin kannalta ja sitten seuraavalla kerralla voitetaan.

*japania, tarkoittaa itsemurhaa työtä tekemällä vrt. seppuku/harakiri

Olin siis maissa kaikkiaan neljä päivää, jotka olivat aika tiivisti aikataulutettuja. Torstaina esiinnyin Helsingissä asiakkaan messuosastolla, perjantaina oli toimistopäivä ja sirkusohjausta, lauantaiaamuna olin roudarina sirkuskoulun esityksessä ja illalla keikalla vesileppiksessä. Sunnuntaina kävin Savonlinnassa opettamassa sirkusta ja nyt maanantai aamuna hoidan vielä joitain toimistohommia ja pakkaan laivaa varten.

Maissa vietetyt neljä päivää ovat olleet todella hektisiä, sirkuskoulun kevätesityksen valmistelut ovat täyttäneen kaiken keikkailulta jääneen ajan. Joten olo on todellakin sellainen että pääsen laivalle lepäämään.

Tällä kertaa olen koko pestin jonglöörina, eiköhän siinä ajassa ala rutiinia syntymään ja keilat pysymään kädessä.

Ensimmäiset kaksi lähtöä ovat nyt takana. Menin perjantaina ajoissa satamaan selvittelemään autopaikkaa, selvittelemään muita käytännön asioita ja roudaamaan tavaroitani. Odotellessani laivan saapumista satamaan ehdin hieman tarkkailla tulevaa yleisöäni. Perjantain lähdön asiakkaista osa oli varsin hyvällä juhlatuulella jo satamassa, kuulin riehakasta naurua ja jossain viriteltiin yhteislauluakin.

Jori tuli minua vastaan terminaaliin auttamaan roudaamisessa ja toi samalla hytin avaimeni ja henkilökuntakorttini. Laivaan saavuttuamme alkoi kiireinen vuorokausi, juoksimme valotsekkauksesta, teatteriin harjoittelemaan esityksen järjestystä ja välispiikkejä. Sieltä nopeasti syömään ja sitten olikin edessä ensimmäinen esitys. Tervetuliaistilaisuus jossa teimme kumpikin lyhyen teaserin illan ohjelmasta. Siitä se sitten lähtikin rullaamaan, ensimmäinen lähtö meni kuin itsestään paikallaan ei ehtinyt juuri olemaan.

Pidän itseäni siinä määrin rutinoituneena esiintyjänä, että ohjelmat onnistuvat, tavarat pysyy käsissä ja yleisö viihtyy. Aivan tälle tasolle en kuitenkaan päässyt, outo ympäristö, uudet ohjelmat (jonkka ilman tulta), ja keinuva laiva, tekivät sen että varsinkaan keila ohjelmassa ei mikään tuntunut pysyvän käsissä. Olo oli kuin kivikauden jonglöörillä, eli olin "keräilijä".

Olin erittäin turhautunut esityksen jälkeen, toivoin kovasti, että saisin käyttää tulta. Tehdä tuttuja ja turvallisia, yleisötestattuja rutiineja. Mutta ei auta, näillä on mentävä, on pakko kehittyä ja saada uudet ohjelmat toimimaan. Pakko on paras muusa.

Keskustelin ohjelmastani kollegoiden kanssa (myöskin Janne Kataja oli laivalla esiintymässä), joilta saadun palautteen avulla muokkasin hieman ohjelmaani laivaympäristöön toimivammaksi. Päivällä ehdin myös harjoittelemaan, joten sain totuteltua laivan liikkeeseen, joka oli yllättävän suuri tekijä jongleeratessa, vaikka sitä kävellessä tuskin huomaa. Seuraavalla lähdöllä pääsin sitten testaamaan muutoksia, ne toimivat odotetusti ja esitys sujui paremmin.

Tänään kävin tekemässä vuoden ensimmäisen tulishow:n Helsingissä. Sää oli kohdallaan, aurinko paistoi ja yleisö oli mitä parhain. Oli kiva esittää omaa parasta osaamistaan, oli kivaa olla hyvä. Nyt on tulishow kausi avattu, käsikarvat palaneet ja tulinesteen maku suussa.

Palaan laivalle lauantaina, edessä olisi neljän lähdön verran risteilyelämää. Tällä kertaa olen Juhan kanssa laivalla, joten esiinnyn taikurina. Näin etukäteen se tuntuu helpommalta, koska voin tehdä vahvimpia rutiinejani. Pystyn myös helpommin suunnittelemaan ohjelmat, koska Jorin esityksen nähtyäni tiedän minkä tyyliset temput laivalla toimivat.

Odotan mielenkiinnolla mahtaako näkemykseni toimivista tempuista pitää paikkansa.

Jos aikaisemmin kirjoitin että tammikuu on kiireinen, niin ei näytä tahti hiipuvan, pikemminkin päinvastoin. Aika on mennyt Turun sirkuskoulussa, treenatessa ja erilaisilla opetuskeikoilla. Esiintymisiä on ollut melko vähän, mikä on ollut ainoastaan hyvä asia. Ei ole ollut vielä suuri hinku esiintymään, pikkujouluväsymys on kestänyt tänä vuonna pitkään. Vasta viimeviikolla alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä että tekisi mieli keikkailemaan.

Pari viikkoa sitten varmistui ensimmäinen laivakiinnitykseni. Esiinnyn kevään ja syksyn aikana Silja-Europalla, ihmeitä merellä –teemalla. Meitä esiintyjiä on kaikkiaan kolme, Juha Kurvinen (jonglööri) Jori A Kopponen (taikuri) ja tietysti Minäää! Idea on se, että Juha ja Jori ovat ns. tähtiä ja minä tuuraan heitä, tehden vuorotellen jonglöörausta ja taikaa, riippuen siitä kumpi on maissa.

Luulen että monipuolisuuteni oli tärkeimpiä syitä miksi minut valittiin mukaan tähän kolmikkoon, Suomessa ei ole kovin montaa jongleeraavaa taikuria.

Laiva on siitä nihkeä paikka, että siellä ei saa tehdä mitään tulitemppuja, joten minun on ollut pakko kehittää tulettomat jonglöörausrutiinit, ei ole kovin helppoa kilpailla näyttävyydessä tulenpuhaltamisen tai moottorisahajonglöörauksen kanssa. Paineen alla olen kuitenkin venynyt huimiin suorituksiin ja ohjelmat alkavat olla aika hyvällä mallilla.

Toinen mielenkiintoinen projekti jota minulle tarjottiin, on paikallisen harrastajateatterin kesänäytelmässä esiintyminen. Roolihahmona Lysander Shakespearen kesäyön unelmassa. Vaatimaton startti näyttelijän uralle.

Näytteleminen on pelottavin haaste pitkiin aikoihin, vaikka olen esiintynyt paljon, on se kuitenkin eri asia kuin näytteleminen. Haluan olla hyvä kaikessa mitä teen ja se on helppoa asioissa joita olen tehnyt vuosia, nyt mennään taas oman mukavuusalueen ulkopuolelle. On pakko myöntää että on huono jossain ja lähteä nöyrästi oppimaan uutta. Toivottavasti ehdin oppimaan riittävästi, että ei tarvitse hävetä näyttelijän suoritustani.

Näillä projekteilla kalenteri täytyy kivasti aina marraskuun alkuun asti, vielä kun saan täytettyä laivakeikkailun väliviikot normikeikoilla, niin paketti alkaa olla kasassa.

Ensi viikonloppu on siitä kummallinen, että se on vapaa. Sain tänään tietää että ohjelmasta poiketen meillä ei olekaan opetusta Turussa. Olo oli epätodellinen, kuin olisi pudonnut tyhjän päälle. Vapaa viikonloppu, mitä sillä kuuluisi tehdä? Onneksi ratkaisu löytyi pian, sirkustreeneissä sovimme kaverini kanssa että menemme lauantaina treenaamaan.

.

Hyvää tätä vuotta lukijoille (teille molemmille). Thaimaan loma täytti kaikki sille asetetut odotukset. Päällimmäisenä oli tietenkin lepo ja akkujen latailu, se onnistui varsin hyvin rauhallisessa Chumphonin kylässä, jota ei turismi ollut vielä ehtinyt pilaamaan. Uuden vuoden kävin viettämässä Ko Samuin saarella, joka on oikea turistirysä. Janan ääripää verrattuna Chumphoniin.

Tuliaisena oli kaksi uutta mittatilaustyönä teetettyä esiintymisasua (=pukua) ja PADI open water diver kortti. Nyt on sekin lapsuuden/nuoruuden haave toteutettu. Lomalta oli jälleen kiva palata Suomeen, missä kaikki on niin kuin pitääkin. Suunnittelin mielessäni rauhallista tammikuuta, ei keikkoja ja paljon kotona oleilua, toisin kuitenkin kävi.

Keikkoja on tammikuussa yhteensä neljä, mikä ylittää kaikki odotukset. Toinen kiva yllätys oli kotona odottanut kirje Turun ammattikorkeakoulusta, minut oli valittu opiskelemaan sirkustaiteen erikoistumisopintoihin. Opintojen laajuus on 60 opintopistettä, eli sama kuin taikuuden täydennyskoulutuksessa. Saimme aikataulun tämän kevään huhtikuulle asti. Opetusta on joka viikonloppu, joten jos en ole keikalla olen Turussa, eipä tarvitse juuri miettiä mitä tekisi viikonloppuisin.

Mukava päästä itsekin välillä oppilaaksi, kehittymään niin esiintyjänä kuin ohjaajanakin. Tavoitteenani on oppia lisää akrobatiaa ja sen opettamista, toinen tavoite on kehittyä jonglöörinä ja esiintyjänä. Jälkimmäinen tavoite on myös linjassa viihdeohjelmien SM-kilpailuihin asettamieni tavoitteiden kanssa.

Taas on yksi kurssi käytävänä, erään ystäväni innoittamana päätin listata kaikki koulutukset jota olen käynyt.

Kto I (köysitoiminnan ohjaaja)

Kto II

Korkeaharjoiterataohjaaja

Melonnan ohjaaja

Koskenlaskuveneen kuljettaja

Elämyspedagogisen ohjaamisen kurssi

Tulityökortti

Hygieniakortti

WAFA (wildernes advanced first aid)

Spr EA 2

Turvallisuusjohtamisen kurssi

Leso (luonto-, elämys-, ja seikkailualan erikoistumisopinnot)

Taikuuden erikoistumisopinnot

Taas yksi sesonki takana, kotimatkalla oli hieman epätodellinen olo, siinäkö se nyt oli? niin oli, selvisin. Jee.

Nyt voin hyvillä mielillä lähteä lomailemaan pariksi viikoksi, ei s-postia ei puhelinta. Pelkää lomaa ja rentoutumista, ei pysty tekemään töitä vaikka haluaisikin, siksi lomalla pitää poistua kotonta.

Nyt alkaa tämän vuoden työt olla tehty, enää on jäljellä huominen keikka Vantaalla. Tämän vuoden pikkujoulusesonki on ollut onnistunut, olen jaksanut hyvin, mitä nyt loppua kohti pientä uupumusta on ollut nähtävissä.

Taikuri koleegat ovat olleet hyvä tuki pikkujouluaikana. Olen useasti soitellut kavereille keikkamatkalta palaillessani, he ovat olleet luonnollisesti samoissa puuhissa. On ollut terapeuttista vertailla kokemuksia niin hyviä kuin huonojakin. Loppua kohti on kentällä ollut sama mieliala, mukava päästä lomalle enää ei jaksaisi olla hauska.

Lainaanpa tähän taikurikolleegani luvalla hänen minulle lähettämäänsä testiviestiä ”onpa kiva olla esiintymässä hienon ravintolan, hienoissa vip-tiloissa. Isännät on niin kännissä, että syövät pihviä käsin ja uuniperunoita folioineen. Taikuus on haasteita täynnä näin pikkujouluaikaan J ”

Nykyään on valtaosa pikkujouluyleisöstä hyvin käyttäytyvää väkeä, joten tämän kaltaiset tapahtumat ovat onneksi harvinaisia. Itselleni vastaavat kokemukset rajoittuivat siihen erääseen päihtyneeseen naishenkilöön josta aikaisemmin mainitsin.  Ja toiseen tapahtumaan jossa olin tekemässä lähitemppuja pöydästä pöytään.

Saavuin pöytään, esittelin itseni ja kysyin ”haluasitteko nähdä pari taikatemppua?” Pöytäseurueen naishenkilö vastasi kysyen tiesinkö mitä eroa on etelä- ja pohjiskarjalaisella karjalanpiirakalla? en ehtinyt vastata mitään, kun nainen jo alkoi luennoida asiasta tarjoten minulle kädessä pitämäänsä piirakkaa. Tässä vaiheessa naisen miesystävä alkoi ehdottelemaan että taikuri voisi kohta saada turpaansa, koska noin julkeasti lähestyy hänen naistaan. Tulkitsin tämän keskustelun siten että he eivät halua nähdä taikatemppuja, joten toivottelin kohteliaasti hyvää illan jatkoa ja siirryin seuraavaan pöytään esiintymään.

En tiedä oliko uhka todellinen vai huumoria, olin jo sen verran väsynyt että en halunnut ottaa selvää. Halusin vain välttää viittomakielisen keskustelun, ei sitä aina jaksa olla hauska.

Huomenna keikka Vantaalle ja sitten lomalle, tänään olen jo hieman ehtinyt keräilemään mukaan lähteviä tavaroita, passi, hammasharja ja matkalukemista. Päälle vielä karjalanpojan evästä, niin hyvä tulee.