Tämä kulunut viikko on ollut pikkujoulusesongin ruuhkahuippu, minulla on neljän päivän sisällä kymmenen keikkaa. Tiedoksi niille, jotka eivät esiinny työkseen tai harrastuksena, voin kertoa että se on todella paljon keikkaa se.

Tällä hetkellä kymmenestä on takana jo seitsemän, kolme vielä edessä. Heti kun olen hoitanut toisen keikkani Imatralla, lähden kohti Helsinkiä, keikkani siellä alkaa heti kun pääsen perille. Eli aikataulu on aika napakasti suunniteltu.

Nyt alkaa jo takki tuntumaan hieman tyhjältä, esiintymisinto ei löydy itsestään vaan sitä pitää hieman herätellä. Tämän viikonlopun kun jaksaa, niin sitten on seuraava keikka vasta tiistaina. Tätä rataa ajatukset tällä hetkellä kulkevat, tuon ja tuon keikan kun jaksaa, niin sitten saa taas huilata. Jatkuvaa laskeskelua, montako keikkaa jäljellä ennen lomaa?

Lomalento lähtee 20.12. klo 20.00 sitä ennen on vielä joitain keikkoja. Perjantaina tuli viimeisin tarjouspyyntö. Keikka olisi Savonlinnassa 20.12. klo 13.00 laskeskelin että sen ehtisi vielä hoitamaan ja Lentokentällekin ehtisi ajoissa. Saa nähdä tärppääkö keikka.