<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olin viime RAY:n töissä, työ on mukavaa monestakin syystä, yksi niistä on se että tapaa paljon ihmisiä, vanhoja ja uusia tuttuja.

 

Olin juuri sulkenut pöydän, valomerkki oli tullut hetki sitten. Lähtöä tehdessäni törmäsin vanhaan luokkakaveriini, joka aloitti lähes välittömästi paasaamaan matkailun hienoudesta "et sie

voi elää elämääs silleen et sie vaan teet töitä ja töitä ja töitä, lähetään alpeille laskemaan"

 

Tätä samaa linjaa jatkui ja jatkui, jossain välissä kaveri joutui vetämään henkeä, jolloin kerkesin heittää väliin että olen lähdössä Brasiliaan.

 

No virhehän se oli, kaveri alkoi "joo teijän pitää ottaa vaan minimikamat mukaan, ei kameroita tai mitään arvokasta, kaikki varastetaan". Kysyin oletko käynyt Brasiliassa "en mut kaveri on", oli vastaus ja samalla jatkui "tei kannattaa opetella surffaamaan, ei mitään muuta kuin 2 viikkoa surffaamista..." luento jatkui. Kuuntelin kohteliaasti aikani, lopulta sanoin hyvät yöt ja että oli taas hauska tavata.

 

"Luento" ärsytti minua, jos se oli tarkoitettu henkilölle joka on tiukasti oravanpyörään kahlittu ja pelkää toteuttaa unelmiaan. En koe kuitenkaan olevani oikeaa kohdeyleisöä. On myös muistettava, että itsensä voittamisen/unelmien toteuttamisen ei tarvitse olla Mount Everestille kiipeämistä, maailman ympäri matkustamista kuumailmapallolla tms. Itsensä voittamista voi löytää täysin arkipäivisistä asioista, painon pudottamista, uuden kielen opettelemista tai mitä tahansa itsensä kehittämistä.

 

Minua ärsyttävät myös ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen kertoa toisille, kuinka heidän tulisi elää elämäänsä. Jos joku on tyytyväinen päivätyöhönsä ja turvallisiin kotoisiin ympyröihinsä, niin se on täysin hyväksyttävää. Ei kaikkien tarvitse olla maailmanmatkaajia, hiihtopummeja tai backbäkkereitä.

Mielestäni on paljon tärkeämpää rohkaista ihmisiä toteuttamaan unelmiaan, eikä kertoa mitä niiden unelmien pitäisi olla. 

 

Brasilia-osuudessa eniten häiritsi se, että puhuja puhui kuin olisi käynyt siellä. Toisen käden tietoon suhtaudun aina varauksella, eikä sitä pitäisi mielestäni mennä levittämään kovin voimakkain äänenpainoin.

 

Hukkaan meni tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä paukutettu elämänhallintaluento. Kamera lähtee matkaan mukaan ja Alpeille menen vasta maaliskuussa, katsomaan missä olosuhteissa Artun elämää Alpeilla päivittyy.