Viime perjantaina kävelin kotiin ravintolasta Rahiksen työillan jälkeen. Matkan varrella oli iloinen joukko tyttöjä, jotka söivät grilliruokiaan. Olin jo lähes ehtinyt ohittaa heidät, kun perääni huudettiin: "Oot sie se taikuri?". Vastasin myöntävästi.

 

Tytöt kysyivät, että muistinko parin vuoden takaista kesäpäivää, kun olin ollut ollut puistossa harjoittelemassa jonglöörausta samalla, kun tytöt olivat pitäneet ystävänsä synttäripiknikkiä. Muistin tapahtuman; tytöt olivat kysyneet, että voisinko tehdä heidän ystävälleen pienen esityksen syntymäpäivien kunniaksi, johon tietenkin vastasin silloin myöntävästi. Tytöt muistelivat tapahtumaa yhtenä parhaista syntymäpäivämuistoistaan.

 

Jälleen kerran sain muistutuksen siitä, että minulle arkipäiväinen pikku esitys voi olla katsojalle tapahtuma, joka jää mieleen ja jota muistellaan vielä vuosien kuluttuakin.

 

Tytöt pyysivät että esittäisin joitain temppuja, joten tein heille muutaman ilmapalloeläimen. Tytöt olivat riemuissaan ja kiittelivät vuolaasti, toivotin hyvät yöt ja jatkoin matkaani.

 

Itselleni taikuruus ei ole jotain, mikä sysätään syrjään kun ei olla töissä ja otetaan esiin kun mennään esiintymään. Taikuri on taikuri 24/7. Temppujen esittämispyyntöön olen ottanut linjan "tanssiinkutsuun pitää aina vastata". Toisinaan tämä on rasite, mutta nauru ja iloiset ilmeet katsojien kasvoilla saavat myös minut iloiseksi.

 

Kerran kaverini kysyi minulta, että "Miks sie sit teet niitä temppuja, sillonhan sie oot koko ajan töissä?", en tuona hetkenä osannut vastata kysymykseen. Myöhemmin asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että jos on taito saada toiset iloiseksi, eikä se vaadi kuin hetken aikaa, olisi väärin jättää tuo taito käyttämättä.

 

"Suuret voimat tuovat suuren vastuun."

-Ben Parker- (hämähäkkimiehen isä)