<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Viime viikonloppuna tuli istuttua autossa 1180 km. Lähdin perjantai iltana ajamaan kohti Oulua heti sirkuskoulun jälkkeen. Savonlinnasta koukkasin kyytiin kaksi taikakolleegaani, vaikka seura teki matkasta mukavamman, oli kahdeksan tunnin ajomatka silti väsyttävä ja pitkäveteinen.

 

Talvi oli päättänyt tulla Ouluun hieman ennen meitä, pahin lumimyräkkä oli loppunut noin kymmenen aikaan illalla joten kun saavuimme perille yhden aikaan yöllä, oli vastassamme luminen Oulu. Onneksi oli talvirenkaat alla.

 

Lauantai aamuna oli ensimmäisenä ohjelmassa naurujoogaa. Naurujoogan perimmäinen idea ei minulle aivan täysin auennut, mutta se toimi kivana herättelynä päivään. Joogan jälkeen vaihtui ohjaaja vuorossa oli impro harjoituksia, eli improvisaatioteatteria.

 

Viimeisenä oli vuorossa Jarmo Luttisen taikaluento jossa hän käsitteli mm. mokaamisen pelkoa, yleisökontaktin ylläpitoa ja veti yhteen päivän annin. Tämä päivän yhteenveto auttoi myös ymmärtämään sitä, mitä varten teimme aikaisempia harjoituksia ja mitä hyötyä niistä olisi meidän taikurin työskentelyllemme.

 

Täytyy sanoa että Jarmon kadenkymmenen viiden vuoden kokemus taikurina esiintymisestä näkyy. Se näkyy esiintymisvarmuutena, lämminhenkisyytenä ja sanavalmiutena. On hienoa että hän haluaa jakaa kokemustaan eteenpäin nuoremmalle polvelle.

 

Sunnuntaina jouduimme lähtemään kesken päivän, jo kahdentoista aikaan, pitkän kotimatkan ja illaksi sopimani keikan takia. Saavuin illalla kotiin klo 19.15 ja keikka oli klo 20.00 joten aikaa aloilleen asettumiseen ei juuri jäänyt. Kävin hoitamassa keikan, jonka jälkeen pääsin viimein lepäämään.

 

Kiireestä ja väsymyksestä huolimatta viikonloppu oli antoisa ja koen että aikani oli viisaasti käytetty ja että kurssista oli hyötyä.